Kalle Kniivilä
Leningrad
-Minulla on palestiinalaisia ystäviä, joiden mielestä on hyvä että Israel rakentaa hotelleja ja matkailukeskuksia miehitetyille alueille. Alkeellisissa oloissa elävät palestiinalaiset saavat työtä ja heidän elintasonsa paranee.
Näin puhuu vilkas ja loistavasilmäinen Junis. Sitä, että ennen omavaraiset palestiinalaiskylät joutuvat nykyisin ostamaan juomavetensäkin miehittäjien kibbutseilta jotka ovat tyhjentäneet lähteet porakaivoillaan hän ei mainitse. Ehkä hän ei tiedä sitä, tai uskoo kuten monet muutkin neuvostoliittolaiset että virallisten tiedotusvälineiden tiedot Israelista ovat vahvasti liioiteltuja.
Junis on Bakun juutalaisia, kahdeksantoistavuotias, enemmän azerin kuin juutalaisen näköinen. Junis opiskelee Leningradin yliopistossa pääaineenaan arabian kieli. Hepreaakin hän on alkanut opiskella, yksityistunneilla. Heprea ei muutenkaan enää ole kielletty, sionistinen kieli. Yliopistossakin sitä voi opiskella, tosin ei vielä pääaineena.
Tulevaisuudensuunnitelmat ovat Junisilla jo selvät. Muuttopaperit Israeliin ovat vetämässä, Junis aikoo äitinsä kanssa Haifaan. Neuvostoviranomaisten puolelta mitään vaikeuksia ei kuulemma ole tiedossa, juutalaiset voivat Junisin mukaan saada muuttoon tarvittavat paperit viikossa.
Israel kangastelee Junisin mielessä todellisena luvattuna maana, mutta tärkeimpänä syynä muuttohaluihin eivät selvästikään ole historialliset siteet Israeliin tai siellä jo asuvat sukulaiset. Sensijaan Israelin maahanmuuttajille tarjoamat etuisuudet houkuttelevat. Junis kertoo, että hänellä on Israelissa mahdollisuus jatkaa opintojaan maksutta, ja hän hyötyy lisäksi Leningradissa jo suorittamistaan opinnoista.
Tärkeää on Junisin mielestä myös se, että maahan muuttavat juutalaiset saavat Israelin kansalaisuuden välittömästi. Lisäksi maahanmuuttajat saavat asunnon ja lähes rajoittamattoman määrän rahaa, joka tosin on myöhemmin maksettava takaisin, väittää Junis. Hän lisää, että maahanmuuttajat saivat aikaisemmin lahjaksi auton – nyt tästä käytännöstä on Junikin harmiksi jouduttu luopumaan, Neuvostoliitosta saapuvien autontarvitsijoiden määrä on kasvanut liian suureksi.
Junisin ilme on hetken ajan miettiväinen, kun kysyn häneltä, miltä tuntuu muuttaa sotaa käyvään maahan. Junis on kuitenkin hyvin selvillä tulevan kotimaansa sotilaallisesta voimasta. Hän kertoo, että vuosikymmeniä jatkuneen sotatilan aikana Israelin tappiot ovat jääneet muutamiin harvoihin kaatuneisiin. Lisäksi hän arvelee, että varsinaista sotaa käy Israelissa palkka- armeija. Tavallisen asevelvollisuuden, jota suorittamaan Juniskin joutuu pian maahan muutettuaan, hän uskoo olevan lasten leikkiä verrattuna Neuvostoliiton kahden vuoden palvelusaikaan lähes ilman lomia.
Jonnekin Junis joka tapauksessa sanoo haluavansa muuttaa, ja Israel tarjoaa hänen mielestään parhaat mahdollisuudet maahanmuuttajalle. Paremman elintason toivo ei ole ainoa syy Junisin muuttohaluihin. Kahdeksantoistavuotias Junis kertoo, kuinka Armenian ja Azerbaidzhanin tapahtumat ovat vaikuttaneet myös Bakun juutalaisten asemaan. Yleinen suhtautuminen muihin kansallisuuksiin on muuttunut kaunaiseksi.
Ennen Baku oli Junisin mukaan todella kansainvälinen kaupunki. Azerit, armenialaiset, venäläläiset ja juutalaiset elivät sulassa sovussa eikä keneltäkään kysytty mitä kansallisuutta hän edustaa. Juutalaisia oli kaupungin lähes kahdesta miljoonasta asukkaasta noin sata tuhatta.
Enää Baku ei ole Neuvostoliiton kansojen välisen ystävyyden näyteikkuna. Kuitenkaan edes kaikki armenialaiset eivät ole muuttaneet kaupungista, ja muihin kansalaisuuksiin suhtaudutaan suhteellisen normaalisti. Mitään pogromeita kaupungissa ei ole nähty tammikuun tapahtumien jälkeen. Azeria äidinkielenään puhuva Junis pitää kuitenkin itseään mieluummin juutalaisena kuin azerina, eikä enää tunne oloaan täysin kotoiseksi kotikaupungissaan.
Kaikki Leningradissa asuvat juutalaiset tuntuvat tietävän mahdollisuudesta päästä Israeliin Suomen kautta. Suomen Leningradin konsulaatin edessä päivystävällä keski-ikäisellä naisella joka pitää listaa konsulaattiin pyrkivistä on jonotuslistallaan lähes kaksi tuhatta nimeä. Kukaan ei maksa palkkaa jonotuslistan pitäjille, heidän palkkionaan on se, että ensimmäisenä tulleet, joukossa mukana myös he itse, pääsevät konsulaattiin ensimmäisinä.
Maaliskuussa jonossa sai kulumaan hyvinkin kaksi viikkoa. Nyt kun konsulaattiin pyrkijöitä on entistäkin enemmän, jonotusaika venyy lähes kuukauden mittaiseksi. Satoja ihmisiä seisoo joka arkiaamu yhdeksästä kahteentoista konsulaatin oven edessä toivoen vihdoin pääsevänsä lahjomattoman televisiokameran ja miliisin valvoman lasioven toiselle puolelle.
Jono kulkee hitaasti. Huhtikuussa se eteni yli sadan ihmisen vauhdilla päivässä, mutta toukokuun puolella vauhti on hidastunut kuuteen-seitsemäänkymmeneen viisuminhakijaan päivässä. Kolmea-neljääkymmentä pienempiä jonotusnumeroita ostetaan ja myydään jopa sadalla ruplalla – lähes kahden viikon palkalla.
Junis ei halua mukaan tähän hullunmyllyyn. Hän aikoo yhdessä äitinsä kanssa yrittää saada käsiinsä Unkarin lentoyhtiön Malevin lentolipun ja lentää Israeliin Budapestin kautta. Suoria lentoja ei ole, ja Malevin liput ovat ainoita, joita myydään ruplilla. Suomen konsulaatin jonossa uskotaan kuitenkin, että Unkari ei enää anna Neuvostoliiton juutalaisille kauttakulkulupaa.
Suomen kauttakulkuviisumin saanutkaan ei vielä ole selvillä vesillä. Suomeen pääsee nykyisin suhteellisen helposti, junan lisäksi myös linja-autolla. Leningradin Suomen-aseman päivystäjä kertoo, että tavallisen Leningrad-Helsinki-junan lisäksi juutalaisten käytettävissä on toinenkin juna, joka lähtee eräältä Leningradin esikaupunkiasemalta.
Mutta kuinka Suomesta eteenpäin? Rahaa vaihdetaan vähän, niin vähän, että sillä ei lentolippuja ostella. Kukaan ei ole vielä kuullut huhuista, joiden mukaan Israel järjestäisi kuljetuksen Leningradista Suomeen linja-autoilla ja Suomesta eteenpäin tilauslentoina.
Monet haluaisivat mieluummin jatkaa matkaa Yhdysvaltoihin. Sinne Neuvostoliiton juutalaisia ei kuitenkaan juuri enää päästetä, suurelta osin Israelin painostuksesta. Israelissa juutalaiset maahanmuuttajat ovat enemmän kuin tervetulleita, sillä heitä tarvitaan tasapainottamaan juutalaisten matalia syntyvyyslukuja. Ilman maahanmuuttoa arabit olisivat pian jälleen enemmistönä maailman ainoassa juutalaisessa valtiossa.
Kansan Uutiset 21.5.1990
