NL:n byrokratia elää ja voi hyvin
(kesä 1991)
Pumaska ja propuska ovat suomalaisellekin tuttuja sanoja, eikä tsaarin ajoilta perittyä byrokratian leiviskää suinkaan ole haudattu maahan meilläkään. Toisen maailmansodan jälkeen paperisodan jaloja perinteitä on jonkinmoisella menestyksellä pyritty levittämään myös Itä-Euroopan maihin, joissa kokemusta tosin lienee ollut jonkin verran omastakin takaa.
Parhaiten tsaarin Venäjän traditiot on silti onnistuttu säilyttämään niiden kotikonnuilla. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä paperisodan sääntöjä on esimerkiksi ulkomaanpassin hankinnan alalla onnistuttu neuvostovallan aikana kehittämään jopa entistä hienostuneemmiksi, ja Nikolai I:n aikana säännöt olivat todellakin nykyistä yksinkertaisemmat – ulkomaille matkustelu kaikenlaisten tekosyiden perusteella oli kielletty.
Tyhmempi luulisi tietysti, että byrokratian hienouksista nauttiminen on ennen kaikkea neuvostokansalaisten etuoikeus, johon sosialismin lihapatojen ääreen päästetyillä harvoilla ulkomaalaisilla ei ole osaa eikä arpaa. Vieraanvaraiset neuvostoviranomaiset ovat kuitenkin säästäneet ulkomaalaisille ystävillekin paksun tukun pumaskoita ja propuskoita, jottei heidän tarvitsisi tuntea oloaan turhautuneeksi neukkutovereiden jahdatessa tyytyväisinä leimoja lippuihinsa ja lappuihinsa.
Pyöreä leima tekee terää
Jo maan sisäisen lentolipun ostamisesta on onnistuttu tekemään todella mieltäylentävä elämys, joka samalla antaa todellista sisäpiirin tietoa neuvostojärjestelmän ylivertaisuudesta kaikkiin muihin yhteiskuntajärjestyksiin verrattuna.
Ennen kuin ulkomaalainen ystävämme pääsee osallistumaan paperisotaan hänen on kuitenkin aseistauduttava yrityksensä viralliselle kirjepaperille virheettömällä venäjän kielellä kirjoitetulla kirjeellä. Oikeaoppinen alku on esimerkiksi “Suomen Sellun Moskovan toimistolla on kunnia osoittaa tämän kirjeen välityksellä arvonantoaan Moskovan Inturistille ja pyytää kunnioittavimmin, että…” Kunnioitusta on syytä osoittaa myös kirjeen lopussa, ettei lähettäjää epäiltäisi viranomaisten halveksumisesta.
Liikeyrityksen edustajan allekirjoitus on vahvistettava leimalla, jonka on mieluiten oltava pyöreä. Tässä suhteessa järjestelmää ei vielä ole kehitetty täydellisyyteen asti, sillä hätätapauksessa suorakulmainenkin leima kelpaa.
Pyöreällä leimalla varustettuja kirjeitä otetaan vastaan tätä tarkoitusta varten perustetussa virastossa tunnin lounastaukoa lukuunottamatta virka-aikana kymmenestä kolmeen, ei kuitenkaan perjantaisin. Mikäli matkakuumeen vaivaama ulkomaalaisemme sattui saapumaan toimistoon juuri oikeaan aikaan ja pääsi ulko-ovella propuskaa tivanneen portinvartijan ohi, hänellä on vapaa pääsy kymmenien muiden matkustushaluisten ulkomaalaisten muodostamaan vapaamuotoiseen jonoon.
Erikoistuminen luo tehokkuutta
Tarkemmalla silmäyksellä jonoja näyttää olevan useampia. Ulkomaalaisemme ei kuitenkaan osaa tarpeeksi arvostaa järjestelmän hienouksia, mikäli hän asettautuu lyhimmältä näyttävään jonoon. Todellisuudessa virkailijoista yksi hoitaa Mongolian, Haitin, Vanuatun ja Monacon kansalaisten matkalippuasioita, toinen huolehtii meksikolaisten, suomalaisten, pohjoiskorealaisten matkoista ja niin edelleen. Järjestelmän hienostuneisuuden osoittaa se, että minkäänlaista ilmoitusta virkailijoiden erikoisaloista ei ole asetettu näkyviin.
Kun ulkomaalaisemme tunnin jonotuksen jälkeen pääsee asioimaan neuvostoliittolaiseen tapaan ystävällisesti hymyilevän matkatoimistovirkailijan kanssa, puolet kiinnostavasta seikkailusta on jo takanapäin. Näin mikäli matkalle lähtijä on arvannut ottaa mukaansa valokopion neuvostoviranomaisten myöntämästä henkilöllisyystodistuksestaan.
Alkuperäinen todistus ei missään tapauksessa kelpaa, vaan pyöreällä leimalla varustetun kirjeen mukaan on ehdottomasti liitettävä valokopio. Valokopion hankkiminen maassa, jossa kopiokoneen omistaminen ilman viranomaisten lupaa viime vuosiin asti oli lähes valtiopetokseen verrattavissa oleva rikos, on tietysti seikkailu sinänsä. Kopiokonetta ei matkatoimistossa luonnollisestikaan ole.
Kirjeen ja valokopion jätettyään ulkomaalaisemme pääseekin jonottamaan kassalle, johon hänen on maksettava kymmenisen ruplaa eli votkapullon hinta toimiston palveluksista, minkä jälkeen kuitti on jätettävä edelliselle tiskille. Seuraavana päivänä sama kahden jonon prosessi toistuu uudelleen: ensin tiskille saamaan lippua, sitten kassalle maksamaan.
Seikkailuja riittää
Lipun hankittuaan ulkomaalaisemme hankkii vielä asianomaiselta viranomaiselta luvan matkustaa Moskovan kehätien ulkopuolelle, ja matka voikin alkaa. Näin hankittu lippu ei tosin aina välttämättä takaa sitä, että matkatoimisto on myös muistanut varata paikan kyseiseltä lennolta, eikä myöskään sitä, että lentoa ei ole peruutettu. Tähän seikkailuun saavat kuitenkin osallistua myös neuvostokansalaiset.
Kokonaan oma lukunsa on ulkomailta tuodun auton rekisteröinti Neuvostoliittoon. Tullin ja vakuutusyhtiön jälkeen jäljellä on enää neljä-viisi käyntiä ulkomaalaisten autoista vastaavassa toimistossa, jonka jälkeen kahden käynnin liikennemiliisissä pitäisi riittää, elleivät jonot ole pitkiä.
Jääköön kuitenkin toiseen kertaan – matkatoimiston lounastauko päättyy pian…
Kalle Kniivilä
