Mitä kauemmin Venäjältä on poissa, sitä vieraammalta, vaarallisemmalta ja samalla kaukaisemmalta itäinen naapurimaa alkaa tuntua. Suomen televisio paasaa mafiasta, Zhirinovskista ja köyhyydestä, eikä Venäjän television paperinmakuisista uutisistakaan saa kovin elävää kuvaa siitä, miten Venäjällä nykyään eletään.
Kun en ollut käynyt Moskovassa pariin vuoteen, luulin tulevani vieraaseen, vaaralliseen kaupunkiin, jossa kaikki on muuttunut sitten viime näkemän. Kameralaukun otin sentään mukaan, vaikka tutut arvelivat, että se varastetaan varmasti heti.
Junassa ei juuri väkeä ollut, ravintolavaunun hinnat olivat päätähuimaavia, ja vaunut oli liimattu täyteen Zhirinovskin Suomen-edustajan George Pailen mainoksia, joissa luvattiin asianajopalveluita “täydellisellä venäjän kielellä, ainoana Suomessa”.
Viipurissa alkoi jo päätä huimata: kun aseman valuutanvaihtoluukulla ruplat ennen tapasivat loppua kesken, matkustajien suosiosta kilpaili nyt kaksi eri pankkia. Asema-aukion kioskista puolestaan sai keskellä yötäkin aivan mainiota pietarilaista portteria, jota ei muutama vuosi sitten ollut olemassakaan.
Sen sijaan gangstereista ei näkynyt vilaustakaan, eikä takavuosien rahanvaihtajista. Pikkupoika sentään osui pyytämään markkaa vaunun ovelle – ennen miliisi olisi hätistellyt hänet pois laiturialueelta.
* * *
Viimeistään Moskovassa olo alkoi tuntua kummallisen kotoisalta. Tutut tulivat junalle vastaan, metro näytti samalta kuin aina ennenkin ja ihmiset kulkivat arkisissa askareissaan tavalliseen tapaan. Kotoisuuden tunnetta lisäsi tietysti vielä se, että asuin tuttujen luona aivan niille nurkille, missä Kansan Uutiset aikoinaan piti majaansa.
Hinnat olivat nousseet, uusia kauppoja oli avattu, ja tavaraa oli tarjolla vaikka millä mitalla. Kalakaupassa oli silti sama etova lemu kuin ennenkin, ja leipäkaupassa oli yhä pientä jonoa. Asiakkaat ehkä ihmettelivät, miksi otin valokuvan aivan tavallisesta leipäkaupasta, mutta kuva on hyvä muistin tukena.
Vaikka itse ostin leipäni samasta kaupasta puolentoista vuoden ajan, Moskovasta puhuttaessa mieleen tulevat nimittäin yhä useammin gangsterit ja poliitikot, eivät tavalliset leipäänsä jonottavat moskovalaiset.
* * *
Tavallisen ihmisen elämä on toki Moskovassa täynnä vaikeuksia – pieni palkka ei riitä kalliiseen ruokaan, työpaikka voi olla uhattuna, sosiaaliturvasta ei ole tietoa tai asuntoa on vaikea saada. Mafia tai Zhirinovski sen sijaan eivät liity moskovalaiseen arkeen yhtään sen enempää kuin suomalaiseenkaan.
Moskovalaiset tutut tuntuvat elävän suurin piirtein entiseen malliin, joku on saanut paremman työpaikan ja kaavailee lomamatkaa länteen, joku taas sinnittelee pienellä palkalla ja kiroaa vallanpitäjiä tavalliseen tapaansa.
Ylipäätään on hyvin terveellistä käydä paikan päällä ja todeta, että Moskovassa asuu yhä tavallisia ihmisiä, eikä ainoastaan mafiapomoja ja kerjäläisiä.
Toisaalta tulee mieleen, että ehkä tavallisia ihmisiä ehkä asuu vielä muuallakin päin maailmaa, sitä vain ei tyhmempi heti arvaakaan. Joka paikassa kun ei voi käydä.
KALLE KNIIVILÄ
