Tietoa levitetään provinssiin
MOSKOVA (KU) Kalle Kniivilä
Neuvostoaikana ihmisoikeuksista puhuminenkin oli epäilyttävää, sillä koko käsitettä pidettiin lännen propagandatemppuna. Nyt ihmisoikeuksista saa puhua vapaasti, mutta viranomaiset eivät usein edes tunne koko käsitettä, puhumattakaan siitä, että ihmisoikeuksia aina noudatettaisiin.
Kun ihmisoikeusaktivistit 70-luvulla uskalsivat osoittaa mieltään ja vaatia, että Neuvostoliiton perustuslakia noudatettaisiin, heidät kiidätettiin pikavauhtia lukkojen taakse. Vieläkään ei Venäjällä ole itsestään selvää, että viranomaiset noudattavat kaikkia itse säätämiään lakeja, mutta kansalaiset eivät usein myöskään itse tunne oikeuksiaan ja osaa vaatia niitä.
Ihmisoikeudet eivät muutenkaan ole Venäjän vallanpitäjien tärkeysjärjestyksessä ensimmäisellä sijalla, eikä rahaa tahdo löytyä tärkeisiinkään hankkeisiin. Kun keväällä 1994 julkaistiin yhdysvaltalaisten ja venäläisten tutkijoiden yhteisvoimin syntynyt tärkeä kokoomateos ihmisoikeuksista, rahaa riitti vain 150 kappaleen painokseen.
Ensi sijassa Länsi-Euroopasta saadun tuen turvin Moskovaan on kuitenkin perustettu pieni kustantamo, joka julkaisee ihmisoikeuskysymyksiin keskittyvää aikakauslehteä sekä ihmisoikeuksiin liittyviä asiakirjoja. Venäjänkielisten julkaisujensa lisäksi Prava tsheloveka -kustantamo levittää tietoa myös Venäjän pienemmillä kielillä, suunnitteilla on seuraavaksi YK:n ihmisoikeusjulistuksen julkaiseminen karjalaksi ja komiksi.
Alkuun Suomen rahoituksella
Kustantamo pitää nyt majaansa kahdessa pienehkössä huoneessa Moskovan keskustassa. Lehteä tehdään nykyaikaisin välinein, ja työntekijöitä on tätä nykyä viisi.
Koko hankkeen alullepanosta on itse asiassa kiittäminen Suomen antamaa apua, sillä Pravozashtshitnik- eli Oikeuden puolustaja- lehden ensimmäiseen koenumeroon tarvittu sinänsä pieni rahasumma saatiin kokonaisuudessaan Suomen valtiolta. Sittemmin apua on saatu Suomen lisäksi YK:n ihmisoikeuskeskukselta ja muualtakin, mutta lehden päätoimittaja Vladimir Vedrashko muistaa yhä rahanpyyntömatkalla Suomessa saamansa lämpimän vastaanoton.
Lehden ensimmäiset kaksi numeroa painettiinkin Suomessa, mutta nyt painos on jo 3 000 kappaletta, ja sopiva kirjapaino on löytynyt kotinurkilta Moskovasta. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä paksu lehti on Vedrashkon mukaan tarkoitettu ennen kaikkea syrjäseuduilla asuville ihmisoikeusaktivisteille.
-Paikalliset tiedotusvälineet eivät juuri käsittele ihmisoikeuskysymyksiä, eikä provinssissa juuri muutenkaan ole saatavissa tietoa näistä asioista. Aivan ensimmäisenä päämääränä meillä onkin yksinkertaisesti tiedon levittäminen siitä, mitä ihmisoikeudet oikein ovat. Monethan eivät tiedä koko käsitteestä mitään, sillä aikaisemmin ihmisoikeuksista puhuminenkin oli “neuvostovastaista”.
Oikeudettomuus vallalla
Hyvänä esimerkkinä kansalaisten halveksimisesta jokapäiväisessä elämässä Vedrashko pitää venäläisten virkamiesten suhtautumista asiakkaisiin.
-Meillähän ei virastojen käytävillä ole edes tuoleja, ihmiset odottavat vuoroaan jonossa seinään nojaten ja ovat valmiina pomppaamaan aina kun joku ovi aukeaa.
Sen enempää viranomaisten kuin jonottajien mieleen ei Vedrashkon mukaan voi tulla ajatus siitä, että viranomaisten tehtävänä on itse asiassa palvella asiakkaita, että kansalaiset eivät ole olemassa viranomaisia varten, vaan päinvastoin.
-Se ei varmaan ole edes neuvostoajan seurauksia, vaan perivenäläinen tapa. Ihmiset eivät voi edes kuvitella, miten asiat muualla hoidetaan, meillä tunnetaan aina alemmuutta byrokraatteja kohtaan. YK on laatinut jopa ohjeet siitä, miten virkamiesten tulisi käyttäytyä kansalaisia kohtaan, mutta niistä ei kukaan meillä tiedä mitään.
Sama oikeudettomuuden perinne on Vedrashkon mukaan yhä vallalla suuremmissakin asioissa. Lehden tarkoituksena ei kuitenkaan ensi sijassa ole ketoa epäkohdista, vaan saada ihmiset tietoisiksi omista oikeuksistaan.
-Kyllähän kaikki tietävät, miten huonosti asiat ovat, parempi on kirjoittaa niistä tapauksista, joissa kansalaiset tappelevat oikeuksiensa puolesta ja lopulta voittavat valtion. Sellaisia tapauksia tosin on vasta aivan muutama, mutta ennen ei ollut ainoaakaan.
Lähdettävä maan tasalta Vedrashko korostaa, että laillisten oikeuksien puolesta taisteltaessa on Venäjällä vielä lähdettävä hyvin alkeelliselta tasolta.
-Jos vaikkapa uusi, vasta tehtaalta tullut auto on ostettaessa hajalla, sen voi nykyään palauttaa valmistajalle. Siinä on kyllä kova homma, mutta ennen tilanne oli aivan toivoton, kuluttajalla ei ollut mitään oikeuksia.
Lehden tuoreessa numerossa kerrotaan Tshetshenian sodasta, julkaistaan ulkomaisia raportteja Venäjän ihmisoikeustilanteesta ja kerrotaan ihmisoikeusaktivistien työstä eri puolilla maata. Osa lehden painoksesta menee tilaajille ja myyntiin, mutta suurin osa jaetaan ihmisoikeusjärjestöjen jäsenille, oikeusaputoimistoihin ja esimerkiksi sisäministeriön miliisejä valmistaviin oppilaitoksiin.
Tilaajia lehdellä on vain viitisensataa, mutta Vedrashkon mukaan he ovat paikallisia ihmisoikeusaktivisteja, joiden kautta tieto leviää laajemmallekin. Kaukaisimmat tilaajat asuvat Kamtshatkalla yhdeksän aikavyöhykkeen päässä Moskovasta.
-Me saamme jatkuvasti kirjeitä joka puolelta maata, kaikkiin ei pystytä edes vastaamaan.
KALLE KNIIVILÄ
