Suomella ja Ruotsilla on viime viikkoina mennyt lujaa. Ensin suomalaiset voittivat laulukilpailun ampumalla ilotulitusraketteja naamarit päässä, ja sitten seuraavana päivänä Ruotsi otti kultaa jääkiekossa. Laulukilpailun ennätin nähdä kotona, mutta seuraavana iltana olin jo kaukana Valko-Venäjän maaseudulla ja katsoin loppuottelua paikallisessa baarissa.
Valkovenäläiset tutut onnittelivat sitten minua sekä euroviisujen että jääkiekkokullan johdosta, ja mikäpä siiinä, mutta kyllä se rokkivoitto mukavammalta tuntui. Suomessakin soitettiin Porilaisten marssia euroviisujen perään ja itse mister Lordille luvattiin omakotitontti Rovaniemeltä kuin millekin urheilusankarille. Vaikka tuskin sitä Lordia enää takaisin Rovaniemelle saa houkuteltua, Suomikin on kohta liian pieni. Ainakaan suomen kieli ei Lordin imagoon sovi, lehdistötilaisuudessa kiellettin televisiota kuvaamasta kun mister Lordi vastaili suomenkielisiin kysymyksiin hoon päälthä. Olisivat sitten puhuneet esperantoa, kun kerran yksi Lordin jäsenistä on laulanut esperantonkielisessäkin bändissä.
Mutta siitä tankeroenglannista huolimatta Lordin voitto tuntui mukavammalta kuin Carolan olisi tuntunut. Se tarkoittaa varmaan että minä en ole ruotsalainen, en vaikka moni ruotsalainen niin hyvää hyvyyttään saattaa väittääkin. En kai? Ruotsinkin passi minulla kyllä on, mutta toisin kuin Yhdysvalloissa, Ruotsissa ei uusilta kansalaisilta vaadita juhlallista uskollisuudenvalaa ja kaikesta entisestä luopumista. Ei ole pakko valita kumpi haluaa olla, ruotsalainen vai suomalainen, ja varmaan hyvä niin. Molempi parempi.
Sen sijaan matkalle lähtiessä täytyy joka kerta valita kumpi on. Pari kuukautta sitten Suomessa käydessäni olin ruotsalainen, kun Suomen passi oli Valko-Venäjän lähetystössä viisumia odottamassa. Kuopion lentokentällä lähtöselvityksessä minulta sitten tietysti kysyttiin, osaanko suomea. Väitin osaavani, vaikken ihan varma enää olekaan. Ja kun pari viikkoa sitten olin Valko-Venäjällä antamassa ruotsalaista demokratiatukea paikallisille riippumattomille lehdille, olinkin suomalainen, Valko-Venäjän viisumi kun oli siinä passissa.
[tehoste: Carola aloittaa, Lordi rääkyy kovempaa]
Mitähän se isänmaa oikein tarkoittaa? Kaikenlaista sitä tuleekin päähän kun Ruotsissakin on nyt ruvettu viettämään kansallispäivää. Meikäläinen juhlisti tietysti tätä melko uutta sinikeltaista pyhäpäivää paistamalla makkaraa luonnon helmassa, Lundin Suomi-seuran kevätretkellä. Lähikaupassa oli kassalle juhlapäivän kunniaksi löydetty sinikeltainen pienoislippu parinkymmenen sentin pituiseen tankoon. Kunkku kävi Malmössä ja seuraavana päivänä paikkakunnan päälehti, jonka leivissä muuten olen, pohdiskeli ykköspääkirjoituksessaan kansallispäivän ja kansallisuusaatteen ongelmallisuutta. Se jos mikä on tyypillistä Ruotsin kansallispäivälle, siis se että kansallispäivän vietosta tehdään ongelma, niin kuin minäkin tässä teen. Niin että olenko minä nyt sitten kuitenkin ruotsalaiinen….
Kyselin keskiviikkona työkavereilta, miten he olivat kansallispäiväänsä viettäneet. Yksi kertoi hyppineensä hyppymatolla, siis sellaisella trampoliinillä joita nykyisin löytyy yhden jos toisenkin lapsiperheen takapihalta. Kovin epäruotsalaista riskinottoa, trampoliiniltä sopivasti pudotessa voi hyvinkin taittaa vähintäänkin koipensa. Toinen sanoi juhlineensa ottamalla aurinkoa kun se kerrankin paistoi. Kolmas kertoi syöneensä juhlaillallisen, mutta ei suinkaan Kustaa Vaasan kruunauksen 483-vuotispäivää muistellakseen, vaan ystävän saaman perheenlisäyksen vuoksi. Neljäs oli yhdessä kaverinsa kanssa kaivanut tämän kellarista muskelimoottorilla varustetun kumiveneen, huristellut sillä pitkin Malmön kanavia ja juonut sitten kahvit kanavan rannalla.
Huonomminkin voisi kansallispäivää viettää. Ja niin yksi ja toinen varmaan tekikin, ainakin ne kaksi nuorta jotka eivät omasta mielestään ilmeisesti olleet ehtineet pitää tarpeeksi paljon hauskaa kahteen mennessä yöllä. Kotimatkalla pojat pistivät ranttaliksi Åkarpin paikallisasemalla parin pysäkin päässä Malmöstä pohjoiseen ja ehtivät ennen poliisin tuloa hajoittaa sen vähän irtaimiston mitä laiturilta löytyi. Lasku nousee satoihin tuhansiin. Meitä on moneksi, mutta kyllä jokainen selvästikin löytää itselleen sopivan juhlinnan muodon.
