Olof Palme on kuollut. On ollut jo kaksikymmentä vuotta, ja sitä tässä muisteltiin joku viikko sitten. Harva muistaa mitä teki jonakin tavallisena päivänä parikymmentä vuotta sitten, mutta melkein jokainen meistä muistaa kuin eilisen päivän, miten sai ensimmäisen kerran kuulla Palmen murhasta. 28. helmikuuta 1986 on Ruotsille melkein kuin 11. syyskuuta 2001 Yhdysvalloille. Sitä ei voinut tapahtua, ja tapahtui kuitenkin.
Ruotsin yhteiskunta oli 20 vuotta sitten toisenlainen kuin nyt vaikka kuinka monella tavalla, vaikea edes kuvitella kuinka monella. Kun Palmen murhasta kirjoiteltiin tässä vuosipäivän edellä, puhuttiin paljon siitä, miten toisella tavalla tiedonvälitys toimi vuonna -86 vuoteen 2006 verrattuna, ja joku totesi, että ei ihme, Ruotsi kun oli silloin netitön yhteiskunta.
Netitön! Ensimmäistä kertaa kuulin sen sanan, ja se sanoo kyllä enemmän vuoden 2006 yhteiskunnasta kuin vuoden -86. Ei Olof Palme koskaan tullut ajatelleeksi elävänsä netittömässä yhteiskunnassa, eihän Väinämöinenkään osannut kaivata sähkökannelta. Yli viisi tuhatta vuotta kirjoitettua historiaa, ja vasta nyt tiedämme, että kaikki se on ollut netittömän yhteiskunnan aikakautta.
Itseasiassa internet oli olemassa jo vuonna 1986, Olof Palme vain ei siitä tiennyt, eikä tiennyt moni muukaan. Vielä kymmenen vuotta myöhemminkin kommunikaatioministeri Ines Uusman saattoi arvella, että koko internet on muotikärpänen, joka saattaa hyvinkin mennä ohi, eihän ihmisillä ole aikaa surfailla netissä päivät päästään kun on tärkeämpääkin tekemistä.
Helmikuussa 86 minä olin Paraisilla suorittamassa siviilipalvelusta, ja aamuisin minulla oli tapana kuunnella BBC:n uutiset lyhytaaltoradiosta. Se oli silloin nopein ja luotettavin tapa saada selville mitä maailmassa oli tapahtunut – ja niin on muuten vieläkin suurimmassa osassa maailmaa, siinä osassa joka yhä elää netittömässä yhteiskunnassa.
Kuuntelin siis BBC:n uutiset. Palme ammuttu. Lisää tietoa alkoi tulvia Ylen radio- ja tv-lähetyksistä, melkein samalla tavalla kuin nytkin tapahtuisi. Missä siis ero? Harva nytkään saa aamun uutisia netistä, radiosta ja vanhanaikaisesta paperille painetusta lehdestä ne yhä haetaan.
Aamu-uutiset ehkä löytyät yhä useimmiten tavallisesta radiosta tai lehdestä. Mutta netistä haetaan melkein kaikki muu. Sieltä löytyvät juna- ja lentoliput, puhelinnumerot ja itse puhelinkin, kierrätyskeskuksen aukioloajat, juhlaruokien reseptit ja niihin sopivat viinit. Ensimmäinen nettiavioerokin on jo melkein muinaishistoriaa, sen tilasi ja maksoi luottokortillaan englantilainen rahoituskonsultti jo syyskuussa 2000. Niin että eroissa löytyy. Nettivallankumous on meneillään, ja mihin se johtaa, sitä ei vielä kukaan tiedä. Vaan mistä se oikein alkoi?
Vielä keväällä -92, kun olin Moskovassa Kansan Uutisten kirjeenvaihtajana, lyhytaaltoradio oli paras tapa saada luotettavaa tietoa ulkomailta. Jutut kirjoitin tietysti tietokoneella, jonka ruutu oli musta ja kirjaimet modernin valkoiset, eivätkä enää vihreät, mutta kun juttu piti lähettää oli otettava ulkomaanpuhelu Kansan Uutisten modeeminumeroon Helsinkiin. Muuta sillä tietokoneella ei sitten juuri voinutkaan tehdä.
Vuotta myöhemmin olin jo pitkien neuvottelujen jälkeen onnistunut hommaamaan itselleni sähköpostiosoitteen Lundin yliopiston tietokonekeskukselta, muualta sitä ei voinut saada. Olin ilmeisesti muutaman vuoden edellä ajasta, sillä useimmat tutut joilta olen asiaa kysellyt muistavat lähettäneensä ensimmäisen sähköpostiviestinsä vasta 90-luvun puolenvälin jälkeen.
Vuoden 1997 jälkeen kirjastoihin alkoi ilmestyä nettitietokoneita yleisön käyttöön, niin että jos netittömän yhteiskunnan lopputekstit johonkin on laitettava niin varmaan vuosi -97 sopisi siihen hyvin.
Mutta milloin sitten ruotsinsuomalaiset pääsivät eroon netittömästä yhteiskunnasta? Ainakin alkurytäkässä oltiin hyvin mukana, sillä RSKL rekisteröi nettiosoitteen rskl.se jo joulukuussa 1996. Sen jälkeen on kumminkin ruotsinsuomalainen nettiaktiviteetti ollut varsin vähäistä. Onhan nuo tukholma.net, ruotsi.se, muutama blogi ja joku hassu sähköpostilista, mutta siinä se sitten melkein onkin. Jaa, ja Sisuradion nettisivut sitten tietysti, sieltä tulee joskus kuunneltua uutiset nyt kun aamulähetys on siirretty niin mahdottomaan aikaan.
Vaan vähintään yhtä usein tulee kyllä käytyä Suomen puolella. Lentoliput kyllä maksavat netissäkin vielä maltaita, mutta virtuaalivisiittti hoituu napin painalluksella. Ylen radio- tai tv-uutiset löytyvät netistä ihan yhtä helposti kuin vastaavat ruotsalaiset, ja suomalaisiin nettikeskusteluihin voi osallistua yhtä hyvin Australiasta kuin Rymättylästäkin.
Netissä eivät valtakunnanrajat paljoa paina – nettiyhteiskunnassa voi itse kukin vapaasti valita, kuunteleeko aamukahvia juodessaan Sisuradiota, suomalaista Aamun peiliä, tai vaikka moskovalaista uutisradiota. Valinnan vapaus on valtava, ja netin kautta maailmankansalaisten on yhä kätevämpi pitää yllä yhteyttä entisiin kotimaihinsa. Kun rajojen merkitys vähenee, on entistä helpompaa olla suomalainen maailmalla. Mutta se ei välttämättä ole sama asia kuin olla ruotsinsuomalainen.
Sisuradio, helmikuu 2006
