Euroviisuista on jo aikaa, mutta eipä ole monikaan huomannut, että ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa tämän kilpailun voitti suomeksi esitetty kappale. Ai että miten niin? No, kuunnelkaa vaikka.
Selvää suomeahan tuo oli. Ainakin melkein. Ja nauhoituksen teki viisuvoittaja Marija Šerifović itse, jo kauan ennen kilpailua. Itse kilpailussa kappale tosin sitten jostain syystä esitettiin serbian kielellä, mutta mitäpä siitä. Ja paitsi että Marija Šerifović osaa laulaa suomeksi, hän on ensimmäinen muulla kielellä kuin englanniksi laulava eurooppalainen viisuvoittaja sitten vuoden 1991. Edellinen oli Carola.
Vuonna 1991 laulut piti vielä esittää oman maan virallisella kielellä, muuten tuskin Ruotsia olisi silloinkaan edustanut ruotsinkielinen laulu. Ruotsi nimittäin oli se maa, joka aikanaan pani alulle tämän euroviisujen englantilaistumisen vuonna 65. Ja jo seuraavana vuonna keksittiin uusi Ruotsin-vastainen sääntö, jonka mukaan euroviisut oli laulettava jollakin oman maan virallisella kielellä.
Kun kielisääntö 70-luvun alussa poistettiin, Ruotsin euroviisujen kieli muuttui oitis englanniksi, ja kohta tuli täysosuma, englanninkielinen ABBA voitti koko kilpailun. Kun homma alkoi mennä taas ihan liian englantilaiseksi, kielisääntö otettiin uudestaan käyttöön 70-luvun lopulla. Tällä kertaa kantti kesti yli kaksikymmentä vuotta, mutta 90-luvun lopulla alkoi näyttää siltä, että muilla kuin englanninkielisillä mailla ei enää ole mitään mahdollisuuksia voittoon, ja sääntö heitettiin romukoppaan.
Ja kukapa sitten teki parhaan englanninkielisen laulun seuraavana vuonna? Ruotsi tietysti. Yksi ja toinen toki yhä yrittää tyrkyttää vääränkielisiä lauluja Ruotsin karsintoihin, mutta tänäkin vuonna kuudesta karsinnoissa parhaiten menestyneestä laulusta viisi oli englanninkielisiä. Niin että tässä yhteydessä ruotsin kieli on Ruotsissakin ihan epävirallinen vähemmistökieli.
Vaan ehkä juuri sen takia kannataisi tarjota ensi vuoden kisoihin ruotsinkielistä laulua? Tai vielä mieluummin suomenkielistä? Asia on nimittäin niin, että vähemmistöillä on aivan ratkaiseva osa euroviisujen voittajasta päätettäessä. Esimerkiksi Saksa antaa Euroviisuissa aina täydet pisteet Turkille, eikä suinkaan siksi, että nahkahousuiset baijerilaiset jotenkin erityisesti tykkäisivät turkkilaisista rallatuksista.
Ei, mutta Saksassa on pari miljoona turkkilaista, jotka kaikki ryntäävät äänestämään Turkin kappaletta kun puhelinlinjat avataan. Ihan niin kuin kaikki ruotsinsuomalaiset ryntäävät äänestämään Suomen kappaletta.
Viron ja Venäjän suhteet eivät Tallinnan patsaskiistan takia olleet ihan huippuhyvät kun euroviisuvoittajaa valittiin, mutta Venäjä sai siitä huolimatta Virolta täydet 12 pistettä. Hyväntahdonelekö? Tuskinpa, luultavammin Viron kaikki venäläiset vain äänestivät Venäjän kappaletta.
Tulostaulukko näyttää myös sen, että Israelissa on paljon entisestä Neuvostoliitosta muuttanutta väkeä. Tänä vuonna Israelin korkeimmat pisteet menivät Valko-Venäjälle, Ukrainalle ja Venäjälle.
Mutta entä Turkin täydet 12 pistettä Armenialle? Jo viime vuonna turkkilaiset eivät olleet uskoa silmiään, kun Armenialle meni 10 pistettä, ja tänä vuonna meni vielä pahemmaksi. Armenia tietysti antoi suurelle naapurilleen nolla pistettä, sekä viime vuonna että tänä vuonna. Siellä ei armenialaisen vähemmistön joukkomurhaa Turkissa vuonna 1915 heti unohdeta. Ehkä turkkilaiset pyytävät silloista vähemmistöpolitiikkaansa anteeksi äänestämällä nyt Armeniaa?
Ainakin Jugoslaviassa entiset viholliset äänestävät nyt toisiaan harvinaisen innokkaasti. Serbian kappale sai täydet kaksitoista pistettä Bosnialta, Kroatialta, Makedonialta, Montenegrolta ja Slovenialta. Mutta eihän se ole mikään ihme, kun kappale kerran on laulettu suomeksi.
