Tuli ihan muihin asioihin liittyvään blogitekstiin tällainen, Saran nimellä allekirjoitettu kommentti:
Ihan muusta asiasta. Luin Voima-lehdestä Satu Hassin sanoja:
“Pari vuotta sitten eräs keskieurooppalainen totesi, että siirtyessään Ruotsista Suomeen havaitsee järkyttävän suuren kulttuurieron, melkein yhtä ison kuin jatkaessaan matkaa Suomesta Venäjälle.”
Ja sitten lueteltiin mitkä asiat ovat Suomessa huonommin kuin Ruotsissa: Suhtautuminen sukupuoliseen häirintään, rakentamisen laatu, energiapolitiikka.
Masennuin. Aloin lohtusyödä. Suolaista ja tulista.
Aina, aina me häviämme Ruotsille kaikessa. Miksi olemme olemassa? Voisimmeko lakata olemasta?
Sitten koetin lohtulohduttaa itseäni. No, ainakin olemme omanlaisiamme, jos olemme erilaisia kuin ruotsalaiset ja vielä enemmän eroamme venäläisistä.
Sitten ajattelin etsiä lohtublogin, jossa joku Ruotsissa asuva ihminen (kansalaisuudella ei ole väliä) sanoisi jotain hyvää Suomesta verrattuna Ruotsiin. Jotta meillekin tulisi oikeus olla olemassa, vaikka rakennammekin lisää ydinvoimaa, annamme tekstiviestihäiriköiden hallita ja talomme ovat neuvostoliittolaisia betonielementtikolosseja.
Siirrän tekstin tähän, kun se ei oikein liity Venäjän ortodoksista kirkkoa koskevaan juttuuni.
Mitähän tuohon sanoisi… Rakentamisen laatu on ainakin Ruotsissakin huononpuoleista. Toimivan ydinvoimalan sulkeminen on monen mielestä aika pöhköä niin kauan kuin paljon sähköä tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla. Makkara, juusto, leipä ja saunat ovat Suomessa parempia, viimeksimainitut myös usein järven rannalla. Suomalainen rokki on hyvää ja sitä lauletaan usein omalla kielellä. Ja Suomessa ei ole kuninkaallisia. Kuka keksii lisää?
9 svar på ”Suomi kaipaa kehuja”
Voih! Ei kai niitä tarvitse keksiä? Nyt tarvitaan vakavaa lohdutusta. Sellaista ytimiin menevää, perusfilosofista olemassaolon oikeutusta.
Siis että ei tässä olla huonompia (vaikka ollaankin), vaan erilailla yhtä hyviä.
Oikeastaan olemme kaikki kansallisuuten katsomatta huonoja, koska koko ihmiskunta on nyt koetuksella. (Nyt lohdutan jo itse itseäni) Muutamat historiaa tutkineet sanovat, että kaikkina aikoina on kirjoitettu “elämme lopun aikoja” -tekstejä. Jotenkin sitä vain ajattelee, että tällä kertaa se on totta kokiessaan viikoittain sään omituista toikkarointia. Toisaalta, vuoden ajat kyllä edelleen jossain määrin vaihtuvat, joten ehkä loppu on lähellä vasta myöhemmin.
No tuota, Suomessa peruskoulun ysiluokkalaiset osaavat lukea ja laskea auttavasti sekä ymmärtävät kartasta edes jotain.
Larko, sinua ei lasketa, et asu Ruotsissa…
Ja siksi toisekseen, minunkin lapseni osaavat lukea ja laskea auttavasti sekä ymmärtävät kartasta jotakin, vaikka kumpikaan ei asu Suomessa eikä ole vielä edes yhdeksännellä luokalla.
Ketä sitä oikeastaan kehuu, kun kehuu Suomea?
Suomi ja Ruotsi ovat minulle käytännössä sama systeemi joka toimii jotensakin kunnolla kunhan kansalaiset tekevät tehtävänsä ja seuraavat silmä tarkkana vallanpitäjien touhuja. Jos joku kaipaa kehuja, niin ne suomalaiset ja ruotsalaiset jotka osallistuvat, keskustelevat, kyseenalaistavat ja kouluttautuvat, yhdessä ja omin neuvoin. (Eli kiitokset myös Kallelle mielenkiintoisesta blogista!)
Mutta erojahan tässä piti tarkastella. Olen itse Ruotsin kansalainen, Ruotsissa syntynyt, mutta myös Saksassa ja Suomessa kouluja käynyt. Kaipaan usein jotakin kustakin maasta, esimerkiksi, no, yllättäen, leipää. Tasa-arvo on mielestäni myös vähän paremmalla tolalla Suomessa. Toki täällä Ruotsissa saa _keskustella_ asioista teoreettisella tasolla, mutta käytännön tasolla naisia kohdellaan kuitenkin saman vanhan kaavan mukaan. Suomessa tunnen oloni vapaammaksi ja minusta tuntuu myös siltä että minua kohdellaan kuin aikuista ihmistä. (Liittyvätköhän nuo seikat toisiinsa?)
Suomessa ollaan muutenkin kohteliaampia. Minua on välillä neiditelty jopa Helsingin työväenarkistossa (kunnon ruotsalaisena tietysti loukkaannuin). Tuntemattomat miehet lausuvat kohteliaisuuksia kadulla ja keskellä päivää. Pidän muutenkin enemmän suomalaismiehistä, vaikka jotkut edellämainituista olivatkin hiukan pelottavia. Monet parhaimmmista miespuolisista ystävistäni ovat suomalaisia, samoin rakastettuni. Heidän kanssa tulen toimeen ennen muuta siksi että saan olla oma itseni. Malttaako istua hiljaa yhdessä ja tuijotella maisemia, kumpikin syventyneenä hetken rauhaan? Tuleeko hyvä olo jo pelkästään siitä että kumpikin puuhailee omiaan samassa talossa? Onko tämä suomalaisuutta? Ainakin se on mukavaa.
Nämä kokemukset ovat tietysti henkilökohtaisia enkä tiedä missä määrin ne sanovat jotain Suomesta vai omista kieroutumistani. Viimeinen seikka jonka voisin mainita on Suomen historia, joka on niin mielenkiintoinen ja salamyhkäinen että se tulee takaamaan minulle jokapäiväisen leipäni tulevaisuudessakin. En pidä siitä siksi että se olisi jollain tapaa “parempi” kuin Ruotsin historia, vaan siksi että se on … erilainen. Oikeastaan pidän aika monista suomalaisista asioista siksi että ne ovat erilaisia kuin Ruotsissa. Vaihtelu virkistää!
Paremmin Suomessa kuin Ruotsissa?
1.Suomessa työskennellessäni sain sairasajalta aina täyden palkan, ei mitään karensseja. Silloinen työnantajakaan ei ollut mikään outo poikkeus, vaan Helsingin kaupunki, siihen aikaan Postin jälkeen maan suurin työnantaja.
2.Ruokatunti kuului työaikaan Suomessa, täällä se lasketaan työajan ulkopuoliseksi ajaksi, ainakin kunnilla ja Landstingilla.
3.Ensi lapseni odotusaika Suomessa oli täynnä iloisia ylätyksiä, ilmaista hammashoitoa, ilmaiset vitamiinit anemiaa vastaan, valinnanvapaus synnytystavan suhteen, upea äitiyspaketti… Ruotsissa ei ole mitään vastaavaa.
Ei sitä tarvitse asua Ruotsissa katsoakseen Ruotsin telkkaria. :-) Vaikea olisi kuvitella, että Suomesta löytyisi yhtään peruskoulun ysiluokkaa, jossa olisi ensimmäistäkään sellaista oppilasta, joka ei tiedä, missä maassa Lontoo sijaitsee. :-P
Kyllähän Suomessa on paljon asioita, jotka ovat vähintään yhtä hyviä kuin täällä Ruotsissa. Minua huvitti tässä vuosi pari taaksepäin kun meillä oli täällä Smoolannissa nää myrskyt jotka katko sähköjä ja puhelinyhteyksiä. Kun suomalaiset metsurit ja linjakorjaajat tulivat tänne auttamaan ruotsalaisia voimayhtiöitä jne, he ihmettelivät miten “näin huonoa laatua olevia sähkölinjoja saa rakentaa”… Sattumalta näin tässä viime kesänä Oulussa käydessäni sinne rakennetun aivan uuden voimalinjan, joka kuitenkin oli huomattavasti pienempi kuin ne joita esim kulkee useita Smoolannin halki (muistaakseni 400 kilovolttia täällä). Oululainen voimalinja näytti siltä, että se kestäisi ainakin pyörremyrskyn ja sitähän “meidän” linjamme täällä eivät kestäneet (ei edes lähellekään)…
Sitten vielä suomalaiset talot. Siis tämä ihminen joka on käynyt Ruotsissa ja sitten mennyt Suomeen: Onkohan hän yleensäkään käynyt minkään “cityn” ulkopuolella? Kyllä Suomessa tehdään sekä kauniita että hyviä taloja, ehkä ne vanhat talot joita jostain keskustoista löytää, eivät ole moderneimpia mutta pitää ajatella aikakautta jolloin ne on rakennettu. Aallon arkkitehtuuri ei välttämättä näy joka paikassa, mutta kyllä se lyö minkä tahansa ruotsalaisen talon mennen tullen…
Hei!
Juuri nyt katsoin / luin Leonard Orbanin EU-portaalia, ja kommentoiden keskellä oli sun viestisikin. Olisin kirjoittaa vain sulle tuota, että sen vuoksi pidän suomalaisesta hyvin: ne osaavat monta kieltä. Mäkin, olen unkarilainen, osaan suomea, unkaria, ruotsia ja norjaa, englantia, saksaa, udmurttia, saamea, romaniaa, serbia, slovakia, vähän venäjää.
Mutta tuo Orban, vaikka hänen isänsä oli unkarilainen (alkuperäisesti sukunimensä on Orbán – unkarin tavalla), hän ei osaa unkaria… mielenkiintoinen, eikö? :)
Terveisiet Unkarista: Nobbe
Kiitos kaikille lohduttavista sanoistanne!
Ainurin kokemuksia ja tuntemuksia oli mielenkiintoista lukea. Vähäisen Ruotsissa oleskelukokemukseni perusteella intuitiivisesti ymmärrän, että Suomessa oleminen voi tuntua vapaammalta, ja on totta, että monen suomalaisen seurassa voi olla oma itsensä. Tuo hiljaa yhdessä oleminen kuulosti kyllä hyvin tutulta.
Tasa-arvoisempi Suomi? Njoo…kyllä varmaan sitä kautta, että Suomessa ihmisiä varmaankin kohdellaan aikuisina. Siitä voi seurata se, että ihmiset kohtaavat toisensa usein (ei aina!) aikuisina. Periaatteessa lähtökohta ei siis ole se, että toinen on alistaja ja toinen on alistettu.
Suomessa ollaan melko avoimesti asenteellisia, siis tavallaan “rehellisesti rumia”. Se näkyy ja kuuluu puhutuissa ja kirjoitetuissa sanoissa, näkökulmissa, painotuksissa, eleissä ja kehon liikkeissä. Jonkin verran poliittista oikeaoppisuutta täälläkin on, eli epäaitoa suvaitsevaisuutta ja näennäistasa-arvoa, mutta ilmeisesti sitä on enemmän Ruotsissa.
Suomesta pitkään poissa asuneiden keskuudessa usein muistot ovat kultaisia. Työelämän luulisin olevan Suomessa tällä hetkellä monin tavoin raadollisempaa ja rankempaa kuin Ruotsissa. Työpaikkojen henkinen ilmapiiri lienee keskimäärin kehnompi kuin Ruotsissa.
Muistan ruokatunnin kuuluneen työaikaan joskus 1980-luvulla, mutta ainakaan minun työpaikoissani niin ei ole ollut enää piiiitkään aikaan. Tietääkseni sairasajalta saa yhä täyden palkan ilman karensseja.
Rakentamisen laatu on mielestäni parempi Suomessa kuin Ruotsissa, mutta talojen arkkitehtuuri ei sitä _todellakaan_ ole.
Kyllä, suomalainen leipä maistuu minulle paremmin kuin ruotsalainen, mutta se voi johtua tottumuksesta. Voi olla, että moni pitkään Suomessa asunut ruotsalainen haikailee ruotsalaista leipää.
Kielitaitoisuus (oikeastaan monikielisyys) on Suomessa luontaisempaa kuin Ruotsissa. Siihen on syynsä muun muassa historiassa.
Suomalaisesta koulutuksesta voisin kirjoittaa paljon, mutta tiivistän sen näin: Pinnan alla on synkempää kuin pinnalla. Pinta on se joka näkyy. Valitettavasti erilaiset kansainväliset testit mittaavat pintaa.