Håkan Juholt on tuonut kehnon ilman mukanaan Ruotsista. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on juuri alkanut, ja demarien punaisen vaalimökin katto ropisee mukavasti Helsingin rautatieaseman kyljessä. Håkan Juholtin tehtävä ei ole helppo.
Viharakkaus on varmaan paras sana kuvaamaan valtakunnan entisessä itäosassa vallitsevaa suhtautumista Ruotsiin ja ruotsin kieleen.
Suomen kansallislauluhan kirjoitettiin alun perin ruotsiksi. Ensimmäinen suomeksi kirjoitettu romaani julkaistiin kirjaksi sidottuna vasta vuonna 1873, ja sen kirjoittaja Aleksis Kivi (tai oikeastaan Alexis Stenvall) istutettiin patsaaksi Kansallisteatterin eteen. Siitä lähtien suomalaiset ovat yrittäneet todistaa olevansa vähintään yhtä hyviä ja oikeastaan paljon parempia kuin ruotsalaiset.
Suomesta katsottuna Ruotsi on ikivanha eurooppalainen kulttuurimaa. Ruotsalaiset nähdään lämpiminä, sosiaalisina, demokraattisina ja etelän malliin tunteitaan estottomasti esittelevinä – tai hölösuina turhan naurajina ja tyhminä halailijoina. Kaikki riippuu siitä, sattuuko etusijalla olemaan viha vai rakkaus. Yleensä se on viha.
Rakkaus on kuitenkin ainakin aluksi niskan päällä Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisessa, jota juuri nyt esitetään Helsingin Kom-teatterissa. Päähenkilö on tavallinen suomalainen, Mikko Virtanen, joka lapsesta lähtien panee kaiken peliin luodakseen suomalaisen nahkansa, ja lopulta onnistuu muuttumaan Mikael Anderssoniksi.
Muutaman ruotsalaisessa pientaloidyllissä vietetyn onnellisen vuoden jälkeen kulissit kaatuvat. Epäaito ruotsalainen tuomitaan oikean Mikael Anderssonin murhasta. Vasta vankilassa hän pääsee sopuun suomalaisuutensa kanssa, kun Suomi tekee maalin Ruotsia vastaan pelatussa jääkiekko-ottelussa.
Suomessa jääkiekko on totista taistelua, ja siinä mikään ei ole suurempaa kuin Ruotsista saatu voitto. Jos Venäjä pelaa Ruotsia vastaan, suomalaiset kannattavat tetysti Venäjää. Tokihan Venäjä on perivihollinen, mutta Ruotsi on sentään aina Ruotsi.
Iloista suurin oli vahingonilo vuonna 1995, kun Suomi voitti maailmanmestaruuden Ruotsia vastaan pelatussa loppuottelussa, ruotsalaisten kotikentällä, ruotsalaisen valmentajan avulla, ja kaappasi omakseen ruotsalaisten voitonlaulun “Den glider in”. Koskaan eivät niin monet suomalaiset penkkiurheilijat ole karjuneet itseään käheiksi ruotsin kielellä, eikä ketään ruotsalaista ole koskaan rakastettu niin rajattomsti kuin valmentaja Curt Lindströmiä.
Håkan Juholt ei ole Suomessa yhtä tunnettu, mutta hänen suomalaiset puoluetoverinsa yrittävät luoda sopivaa tunnelmaa kytkemällä vierailun Siihen Suureen Voittoon. “Den glider in” lukee vaalimökin seinään naulatussa julisteessa. Vahingonilollahan väkeä ehkä voisi saada paikalle?
Kun Håkan Juholt puhuu solidaarisuudesta, Eero Heinäluoma kääntää puheen jääkiekkoon. Sitten hän kietoo sinivalkoisen Suomi-kaulaliinan Juholtin kaulaan. Juholt on saanut valmennusta ja tietää mitä sanoa:
– On selvää että demarit ovat liukumassa maaliin.
Hyvä yritys, mutta oma maali tuli. Ruotsalainen poliitikko? Kukas tuo oikein luulee olevansa? Lehdistön lisäksi kuulijoita on vaalimökin nurkalle kokoontunut parisenkymmentä. Useimmat näyttävät olevan paikalle komennettuja suomalaisdemareita.
Ilmestyi ruotsiksi Sydsvenskan-lehdessä 2011-04-11
Lisää aiheesta
- HS – Ruotsin demaripomo: On tärkeää, ettei Suomi liity Natoon
- Vadelmaveneellä sinne missä meitä ei ole
- HS – Ruotsissa itsemurhakin tehdään hellästi
- Henri Nyman – Vadelmavenepakolainen Folkhemmetin vieraana
- Hbl – Juholt: Det finns ingen ideologisk kris
- Hbl – Mannen som vill bli medelsvensson
- SvD – Roande bild av Sverige
