Yksi kieli, yksi mieli?

Viron hallitus sohaisi tietysti kepillä muurahaispesään koskiessaan neuvostoliittolaiseen vapaudenpatsaaseen, mutta kuohunnan perimmäiset syyt ovat kyllä ihan muualla kuin patsaan paikassa, eivätkä Viron perimmäiset ongelmat patsaita siirtelemällä ratkea.

Integraatio on kaunis sana, jota poliitikot Ruotsissakin mielellään toistelevat, mutta mitä se oikein tarkoittaa, ja miten se eroaa assimilaatiosta? Virossa integraatiolla on tarkoitettu vähemmistökielen käytön kieltämistä julkisissa yhteyksissä ja kielitestejä kansalaisiksi pyrkiville, vaikka nämä olisivat Virossa syntyneet ja koko ikänsä asuneet.

Pari päivää ennen Tallinnan levottomuuksia satuin käymään Itä-Virossa, Narvassa, Viron kolmannneksi suurimmassa kaupungissa, jossa yli 95 prosenttia asukkaista puhuu äidinkielenään venäjää. Narva on koko Euroopan unionin venäjänkielisin kaupunki, mutta ei sitä katukuvasta huomaa. Viron kielilain mukaan kaikkien julkisten kylttien ja mainosten on nimittäin oltava vironkielisiä, ja Narvassa lakia noudatetaan.

Tottumattomalle tulee Narvassa helposti jakomielitautinen olo. Parina päivänä Narvassa en kuullut kenenkään puhuvan viroa kadulla, mutta kaupassa osastojen nimet on kirjoitettu viroksi, laput hyllyjen reunoissa on kirjoitettu viroksi, kuitti on viroksi, ja kassaneiti puhuu asiakkaille tietysti… venäjää. Vaan jos Viron kielitoimiston tarkastaja sattuu paikalle, kassaneidin on todistettava hänelle osaavansa viroa sujuvasti, muuten tulee rapeat sakot. Kukaan ei sen sijaan kysele, osaako hän mahdollisesti asiakkaiden äidinkieltä.

Kaupunginvaltuustossa kokoukset on lain mukaan pidettävä viroksi, vaikka melkein kaikki Narvan valtuutetut ovat venäjänkielisiä, ja monet eivät edes osaa viroa. Aluksi ongelma ratkaistiin niin, että aamupäivällä pidettiin venäjänkielinen epävirallinen kokous, jossa keskusteltiin, iltapäivällä sitten äänestettiin tuppisuina virallisessa kokouksessa. Nyt valtuusto on tympääntynyt pelleilyyn ja pitää kokouksensa venäjäksi, lakia rikkoen.

Yksi kieli, yksi mieli. Se on ollut lähtökohtana Viron vähemmistöpolitiikassa aina vuoden 1991 itenäisyysjulistuksesta alkaen. Venäläiset on opetettava ja pakotettava puhumaan viroa, venäjän kieli on painettava näkymättömiin katukuvassa, silloin venäläisistä tulee virolaisia. Vaan kun ei ole tullut. Vaikka Narvan kaupunginkirjaston venäjänkielinen Biblioteka-kyltti on vaihdettu virolaiseen kylttiin, jossa lukee Keskraamatukogu, eivät narvalaiset ole lakanneet puhumasta omaa äidinkieltään ja lainaamasta venäläisiä kirjoja, joita kirjasto onneksi on täpötäynnä.

Talvisotaa muistelevien suomalaisten on tietysti helppo ymmärtää virolaisia, joille kävi samoihin aikoihin kehnommin. Tuhannet ja taas tuhannet karkotettiin Siperiaan, viron kieltä sorrettiin ja koko maata määräiltiin Moskovasta, vahvemman oikeudella. Mutta Virossa asuvat nyt ne jotka siellä asuvat, ja todellista integraatiota tuskin edistää se, että virolainen enemmistö käyttää samaa vahvemman oikeutta venäjänkielistä vähemmistöä vastaan.

Internet-demokratian nimiin vannovat Viron vallanpitäjät ovat todellisuudessa kiinni 1800-luvun kansallisuusaatteeseen perustuvassa ajattelussa, jos he luulevat, että yksi kieli tosiaankin on sama asia kuin yksi mieli. Varsinkin jos se yksi kieli on samanlainen päälleliimattu kulissi kuin Narvan venäläisen kaupunginkirjaston vironkielinen kyltti. Kun Viron kolmella televisiokanavalla on yhteensä yksi lyhyt venäjänkielinen uutislähetys päivässä, ei ole mikään ihme, että Viron venäläiset mieluummin katsovat Venäjän kanavia ja saavat uutisensa rajan takaa.

Uutisten mukana tulee sitten tietysti Moskovan nykyisten vallanpitäjien historiankuva, jonka mukaan Neuvostoliiton hajoaminen oli suuri katastrofi ja Baltian maita ei koskaan miehitetty, vaan ne liittyivät Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti. Näin uskoo tuoreen mielipidetiedustelun mukaan enemmistö Viron venäjänkielisistä. Ja jos kerran neuvostojoukot vapauttivat Viron fasistien miehityksestä, kuka voisi haluta siirtää pois näiden vapaussankarien kunniaksi pystytetyn muistomerkin? Fasistitpa tietysti, kukapa muu.

Viron hallituksen yksi kieli – yksi mieli -politiikka on mennyt hyvin perille, vaikkakaan ei ehkä ihan niin kuin oli tarkoitus: monista venäjänkielisistä on tullut venäjänmielisiä. Ehkä kaksikielisessä maassa olisi helpompi olla yhtaikaa venäjänkielinen ja vironmielinen?

Lisää aiheesta:

• Alkuperäinen juttu: Sisuradio 2007-05-06
• Lisää Viron-matkasta ruotsiksi ja esperantoksi
• Kuvia Viron-matkalta